tiistai 19. kesäkuuta 2012

Dantalian's Your Drop "Doris"

Saimme kuulla ihania uutisia Doriksen (Dantalian's Your Drop) uusista aluevaltauksista!
Doris on kaunis nuori neiti, josta on moneksi =)

Seuraavassa kirje Doriksen super upealta ohjaajalta Sannalta:

"Leiri oli siis Sveitsinpaimenkoira yhdistyksen järjestämä PK-leiri (*huom. palveluskoiraleiri) Lehtimäellä 25.-27.5.2012
Meidän lajiksi valikoitui metsäjälki ihan sen vuoksi, että sitä on helppo treenata yksinkin ja siitä meillä on kokemusta. Doriksen kanssa on tarkoitus joskus kokeilla myös peltojälkeä.
Lauantaina aloitimme heti jälkien teolla metsään ja Doris ajoi heti ensimmäisen jälkensä tarkasti ja nopeasti. Se on siis tietenkin todella lahjakas. 


Toisena harjoituksena harjoittelimme janalähtöjä ja myös siinä Doris oli heti jyvällä, mitä siltä odotetaan. Se juoksi todella vauhdikkaasti merkille. Ainut miinus oli, ettei se juossut ihan suoraan, kun se kiersi korkeimmat varvikot, mutta se pysyi kuitenkin sallituissa rajoissa, eikä olisi kisatilanteessakaan saanut miinuksia. 


Kolmantena ja viimeisenä harjoituksena lauantaina teimme keppi ilmaisua. Tielle laitettiin ihmiseltä tuoksuvia keppejä ja Doris ohi kävellessä kiinnitti niihin heti huomion ja otti suuhunsa. No sitä en ihmettele yhtään se on niin innokas keppien kantaja. Lahjakas se oli siis tässäkin jäljestyksen osa-alueessa.


Sunnuntaina treenasimme ruutua. Ruudussa Doris sai Corgi hepulin ja nauratti koko ryhmän vatsalihakset kipeiksi. Hepulista huolimatta se löysi ruudusta kaikki kolme makkara kippoa. On se vaan niin liikuttavaa seurata koiran nenänkäyttöä ja sitä kuinka ne ruudun rajat siellä metsässä nenällä piirtyvät.
Iltapäivällä ruudusta ilmaistiin vielä esine. Siinä Doris kyllä yllätti minut uskomattoman hienolla suorituksella, en olisi ikinä uskonut, että se tuo esineen minulle ja innokkaasti juosten.
Parasta Doriksen mielestä leirillä oli KAIKKI. Se teki jokaisen harjoituksen 100% innokkaasti ja yllätti niin meidät, kuin kouluttajankin erittäin positiivisesti. Doris on nyt löytänyt oman lajinsa. "


Olemme niin ylpeitä teistä kaikista Doris, Airi ja Sanna! 

******
We heard some wonderfull news from Doris (Dantalian's Your Drop) and about her new hobbies!
Doris is a beautifull young girl and is also very smart!




Ei kommentteja: